tiistai 27. huhtikuuta 2010

Pentutokoa

Eilen oltiin kolmatta kertaa pentutokossa, ensi viikolla sitten vielä viimeinen kerta. Homma sujuu kokoajan paremmin. Vaikka muiden kanssa olisi kiva telmiä, pystyn säilyttämään Akun kontaktin nyt huomattavasti paremmin kuin alussa. Osasyynä saattaa olla paremmat herkut, vaikka välillä Akun huomiota on vaikea saada nakeillakaan, kun ympärillä olisi kaikkea muuta kivaa. :) Treeniä vaan niin kyllä se sitten alkaa sujumaan.


Kuva ensimmäiseltä kerralta pentutokossa, Aku yrittää pysyä Helmin ja Linnean vauhdissa :)

10.4 käytiin myös viemässä lahja synttäreitä viettäneelle Iines- serkulle. Aku ja Iines temmelsivät keskenään, vauhtia riitti.

Iines ja Aku vauhdissa

Huomenna mennään illalla Akun kanssa trimmiin, sitten Aku on taas siisti ja komea poika. :)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Hampaita irtoilee

Akulta on nyt sitten alkanut ne hampaat putoamaan, jo ainakin kolme hammasta on irronnut. Niitä ei ole kyllä näkynyt missään, joten on poika tainnut nielasta ne :D

Eilen oltiin Oulunkylässä isovanhempieni luona kylässä. Kaikki meni hyvin, Aku käyttäytyi mallikkaasti. Nyt Aku on tarpeeksi iso, että se pystyy jo kulkemaan portaat ylös ja alas ihan itse.

Tänään käytiin Papulla kyläilemässä, siellä oli paljon porukkaa ja tietenkin myös Iines-villis. Menoa ja meininkiä riitti, kun pikkulapset temmelsivät ja koirat ottivat mittaa toisistaan leikin merkeissä. Kotiin päästyään Aku on ollut taas ihan poikki ja otti taas kunnon pitkät päiväunet.